Olipa eräs kaunis päivä kun heräsin. Olin jo fyysisesti hereillä ja ylhäällä, mutta sitten heräsin.
Heräsin jostakin sumusta ja näin kirkkaasti, pitkästä aikaa.
Kysyin itseltäni, olenko siellä missä haluan.
Olenko siellä missä minun pitäisi jo olla.
Mihin kevät on mennyt?
Mihin olen sen käyttänyt?
Mitä sellaista olen tehnyt, mistä voin olla ylpeä?
Kuulostaa armottomalta, mutta keskustelu itseni kanssa oli hyvä.
Jokavuotisen kehityskeskustelun aika oli tullut ja se tuli aivan yhtäkkiä.
Voin rehellisesti todeta etten ole täydellinen (big surprise). En ole onnistunut monessakaan asiassa niin hyvin kun haluaisin. Olin joka paikassa ja oikeastaan en ollut missään. Ten paljon ja oikeastaan en yhtään mitään. Otin vihdoin vastuun siitä, mikä pitää minut niin pienenä. Otin vihdoin vastuun siitä, että loppukaiken minulla on kaikki ratkaisujen avaimet kädessäni ja minä päätän, mihin suuntaan elämääni luotsaan.
Olen kuullut, että käyn läpi monelle yrittäjälle tuttua kipuilua. Mutta en voi kertoa kenenkään toisen kokemuksista, se olisi mielestäni piiloutumista. Sillä minäkin kipuilen näin kesän kynnyksellä. Myönnän sen. Nyt voin vain puhua omista kokemuksistani ja fiiliksistäni.
Pidin siis itselleni valmennuksen. Otin omat asiani vihdoin käsittelyyn ja katsoin niitä ulkopuolisen silmin. Piirsin mindmappia. Marika oli keskellä ja hänen ympärillään oli monta kysymysmerkkiä.
Miksi olen siinä pisteessä, missä olen?
Kuinka saan itseni sinne, missä jo näen itseni?
Mitä polkua kuljen?
Mitä reittejä menen?
Keneen luotan?
Kenestä luovun?
Mistä ajatusmalleista luovun?
Mitä haluan kehittää?
Mihin keskityn?
Keskustelin itseni kanssa ja kyselin kysymyksiä, joita esittäisin asiakkailleni. Kyselin itseltäni niitä kysymyksiä, joita varmasti moni haluaisi kysyä. Haastoin itseäni miettimään uudella tavalla.
Annoin anteeksi virheellisiä valintoja.
Annoin anteeksi itselleni sen, että olin luottanut vääriin ihmisiin ja se maksoi minulle todella paljon rahaa. Paljon.
Annoin anteeksi itselleni, että olin ollut liian kriittinen itseäni kohtaan.
Annoin anteeksi sen, että menen mieluummin takamus edellä puuhun kuin myönnän tarvitsevani apua.
Annoin itselleni anteeksi, että olin pitänyt itseäni pienenä siitä syystä, että muutamat ihmiset pahastuvat voimastani.
Annoin siis paljon anteeksi. Anteeksiannon merkitys oikeastaan tajusin vasta siinä hetkessä kun sen tein.
…
Mitä siis nyt? Mihin keskityn?
Keskityn asiakkaisiini.
Keskityn siihen, että tavoitan oikeat asiakkaat itselleni…niin, että pystyn sparraamaan ja innostamaan niitä oikeita tyyppejä.
Keskityn siis oleelliseen.
Keskityn siihen, mitä valmentajani yhdysvalloissa sanovat koko ajan:
”Hae itsellesi selkeys, näe tavoite ja tee työtä tinkimättömästi sen eteen.”
Ja oikeasti tämä tarkoittaa sitä, että luovun paljosta sellaisesta, mitä on hauska ja kiva tehdä tässä sivussa.
Puuhastelusta, multi-taskingista, suorittamisesta ja täydellisyyden tavoittelusta,
Annan itselleni työrauhan. Annan itselleni vihdoin mahdollisuuden tehdä niin paljon ja niin hyvin, kuin tiedän minulla kapasiteettia olevani.
Se ei ole kenenkään syy, että sain itseni siihen tilaan, että vetäydyin miettimään.
Se ei ole kenenkään syy, että olen antanut itsestäni niin paljon.
Kun opettaja on valmis…oppilas tulee. Ja nyt minä olin itselleni se oikea oppilas.
Nyt olin itselleni se mentori, kenet olisin kaivannut auttamaan liiketoiminnan alkuvaiheessa.
Nyt olin vihdoin itselleni mentori ja ystävä. Sisäinen kriitikko on nyt hiljennetty, ainakin hetkeksi… ja se on aika kiva fiilis se.